Internet on ollut osana arkipäivää jo yli vuosikymmenen ajan, mutta sen nykyistä roolia ei voi yksikään toinen korvata. Internetistä on muodostunut perusta sujuvaan arkeen, teknologiaan ja liiketoimintaan, joten luonnollisesti sen kehitykseen ja tulevaisuuteen kiinnitetään erittäin paljon huomiota ja rahaa.
Mitä kaikkea internet tulee tarjoamaan meille tulevaisuudessa? Mitkä ovat ne internet-trendit, jotka tulevat jatkumaan aina 2020-luvun ajan ja muuttamaan arkeamme vielä enemmän? Tutustutaan joihinkin niihin lähemmin.
Teknologiayritykset ovat ykkösiä ympäri maailmaa
Internetin, sosiaalisen median, teknologian ja kaikkeen niihin liittyvän tärkeys tulee esiin helposti kun vilkaistaan mitä tahansa suurta pörssiä tai suurimpien yritysten listaa. Tällä hetkellä teknologia- ja nettiyritykset, kuten Microsoft, Alibaba, Google, Amazon ja Tencent, jyräävät listoilla ollen maailman suurimpia yrityksiä.
Tulevaisuudessa trendi tulee jatkumaan samaan suuntaan. Alalla pyörivät miljardit eurot tulevat siis keskittymään muutamalle jättiyritykselle, jotka nielevät pienempiä yrittäjiä ja innovaatioita yritysostojen ja fuusioiden kautta. Teknologiayritysten tavoite tulevaisuudessa on siis saada jonkinlaista yhteistyötä suuryritysten kanssa.
Koulutusta tullaan saamaan helpommin ja halvemmin
Suomalaiset ovat ahkeria internetin käyttäjiä, ja se on mahdollistanut aivan uusien alojen syntymiseen. Yksi näistä on ollut e-oppiminen eli oppimista internetin avulla. Internetiä käytetään jo nyt monipuolisesti osana lähi-, etä- ja monimuotokoulutusta, mutta tulevaisuudessa sen merkitys tulee vain kasvamaan.
Photo by Bram Naus on Unsplash
Niin sanottujen internetkoulutusten suosio on jo lähdössä nousuun, ja vain muutaman vuoden sisään voidaan odottaa joidenkin oppiaineiden opiskelun siirtyvän täydellisesti nettiin. Youtuben tai muiden striimauspalveluiden kautta tehtävät koulutusvideot, etaopetustunnit ja tekniset oppiohjelmistot tulevat yleistymään jopa maailman parhaimmissa korkeakouluissa.
Samalla käyttäjän ei tarvitse maksaa jättisummia maailman huippuyliopistojen koulutuksesta, ja joissain tapauksissa koulutusta voidaan antaa verkossa jopa täysin ilmaiseksi.
Mobiilipelaaminen ja esports tulevat porskuttamaan vahvasti netissä
Kilpapelaaminen video- ja konsolipeleissä eli esports on laji, joka on hyötynyt merkittävästi internetistä. Sen suosio perustuukin otteluiden Twitch- ja Youtube-livestriimauksiin, joita voi seurata suorana lähetyksenä jopa sadat miljoonat alasta kiinnostuneet ympäri maailmaa. Laji tulee olemaan siis merkittävässä asemassa tulevaisuudessa kun puhutaan internetin kehittämisestä.
Toinen tärkeä käyttäjäkunta ovat mobiilipelaajat, jotka ovat jo päihittäneet lukumäärissä selkästi tietokonepelaajat. Suositut uudet pelijulkaisut ovatkin mobiiliversioita, ja tulevaisuudessa mobiilikäyttäjän asema tulee olemaan yhä enemmän muiden käyttäjätyyppien yläpuolella. Se voidaan nähdä myös jo koko pelialalla.
Esimerkiksi uudet nettikasinot julkaistaan jo suoraan mobiilikäyttäjälle ideaalisessa muodossa ja jopa huipputason sovelluksen kanssa, jolloin tietokonepelaajat joutuvat tyytymään aikaisempaa yksinkertaisempaan ulkoasuun. Kompaktit mobiilikasinot ovat siis tulevaisuuden suurin trendit. Niitä tarjoavat kaikki uudet nettikasinot Suomessa löytyvät tältä listalta.
Puheohjaus tulee paranemaan
Yhdysvallat ovat yleensä internet-trendien pioneerejä ja sieltä saatujen tietojen perusteella varsinkin puheohjaus, puheen tunnistaminen ja puhehaku tulevat nousemaan nykyistä suurempaan arvoon seuraavien kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä emme kuitenkaan puhu vielä suomenkielisestä puheohjaamisesta, koska kehitys alkaa aina suurimmista kieliryhmistä.
Englannin kielen jälkeen kehitys tulee nopeutumaan kiinan kanssa ja vasta sitten on eurooppalaisten kielten vuoro. Älykaiuttimet, kuten Amazon Alexa ja Google Siri, ovat jo erittäin laajasti käytössä Yhdysvalloissa, mutta kehitys jatkuu edelleen. Esimerkiksi Amazon Skills on alusta, jossa kuka tahansa voi kehittää Amazon Alexan kanssa yhteensopivia, puheteknologiaan perustuvia sovelluksia.
Photo by Andres Urena on Unsplash
Puhehakua käytetään pääosin tällä hetkellä viihteeseen, tiedonhakuun ja elämänhallintaan, kuten muistiinpanojen tekemiseen. Tulevaisuudessa puhetunnistusta voidaan käyttää esimerkiksi analysoimaan hätäpuheluiden äänestä mahdollisia merkkejä sydänkohtauksesta. Lisäksi tulevaisuuden autoissa uskotaan siirtyvän itseohjaamisesta ääniohjaamiseen.
Moneen 2020-luvun premium-tason autoihin tullaan sisällyttämään Alexan tapainen virtuaaliassistentti, joka toimii auton viihde- ja käyttöjärjestelmänä. Lisäksi Google on alkanut muuttamaan algoritmiaan puhehakuihin sopivaksi. Nettisivujen tulee tulevaisuudessa sisältää mahdollisimman paljon arkikieltä jota käyttäjä käyttää kysyessään älykaiuttimen kautta sivustolla esitellystä asiasta, jotta sivu nousisi esiin tuloksissa.